sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Purkkeja ja rasioita





Minä pidän järjestyksestä. Tärkeiden asioiden on oltava jokseenkin organisoidusti paikoillaan. Kodin järjestyksenpidossa suureksi avuksi ovat erinäiset omistamani laatikot ja rasiat. Kaapeissakin on helpompi pitää yllä jonkinmoista siivoa sujauttamalla tavaroita pinottaviin laatikoihin. Uusimmassa Jeanne d´Arc Livingissä (josta kaksi ylinnä olevaa kuvaa) on sinkkisiä purkkeja ja muitakin säilyttimiä aika oivallisesti esitettynä. Lehdessä mainostetaan myös Butik Sophien valikoimiin kuuluvia, jo elämää nähneitä, arkistointilaatikoita. Ihania! Ja käteviä.


Tähän teemaan sopivasti tein paikallisesta osto- ja myyntiliikkeestä muutamalla eurolla hauskoja löytöjä. Niistä nuo kaksi alinna olevaa kuvaa. Löysin sinkkisen laatikon, toisen vihertävän purnukan, pari kynttilänalustana hyvin toimivaa lautasta sekä pienen maljan. Kuvaan pääsi myös lankaköynnökseni, joka on viime aikoina kärsinyt kuivuutta. Toivottavasti se vielä tästä elpyisi.


Ei minulla silti jokaisen kaapin sopukat ole järjestyksessä. Se olisi ihanne. Pääasia, että tärkeimmät jutut ainakin on mallillaan. Minusta on muuten vallan mukavaa myös koota purkeista sommitelmia ja pitää niitä näkösällä pöytien tai lipastojen kulmilla tai vitriinin hyllyllä. Estetiikka ennen kaikkea - eikös?

Luovuutta ja sopivasti joutilaisia hetkiä viikkoosi,

5 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä olet tehnyt!

    Tässä muutama joulublogi (joihin on linkattu lisää joulublogeja), joten jos et niitä ole vielä löytänyt niin nyt löydät:
    http://satumainenjoulu.blogspot.com/
    http://enkelikello.blogspot.com/
    http://tuoksuvajoulu.blogspot.com/
    http://joulussaenkeli.blogspot.com/
    http://julgalen-anrinko.blogspot.com/

    Tosin hieman ovat hiljaisia vielä!

    VastaaPoista
  2. Ihanasti patinoituneita löytöjä! :)

    VastaaPoista
  3. oikoi miten ihania purkkeja ja purnukoita! Tuollaiset osto- ja myyntiliikkeet ovat monesti aarreaittoja ja pahimmassa tapauksessa romuvarastoja, joista en edes minä , "romunrakastaja", löydä mitään.
    Järjestys on ihanaa ja vielä ihanampaa olisi , jos sen saisi pidettyä. ;)
    Kivaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Voi, kun olen johonkin kadottanut sen järjestyksen mitä meillä aina ennen oli.. nyt olen sitä pikkuhiljaa koittanut etsiskellä takaisin.

    Noille sinkkipurkeille olen lämmennyt hitaasti mutta varmasti. Haaveilen pyykkipulveripurnukoista.. "white" ja "colour" lukee niissä.. niin ihanat! Kuinka näyttäisivätkään kauniilta uudistetussa kylppärissä, missä tulee olemaan kermanvalkoiset seinät ja tummanruskeat hyllyt.. jospa talven aikana saisin uudistukset tehtyä, sitten ostan ne purkit!!

    Tosi ihana tuo sinun sinkkinen laatikko!

    VastaaPoista
  5. Vekarukselle:
    Kiitos tuosta joulublogien listasta! Lähdenkin tästä tekemään kurkkauskierroksen...Lapsosen päikkärien aikana olen täällä tänään selaillut viime joulun erästä joululehteä, joten blogit sopivat hyvin asian jatkoksi. Herkutellutkin olen. Nimittäin uudella persikkateellä. Ihan hyvää oli :)

    Teijallekin kiitos! Juustiinsa se patina minuakin niin viehättää.

    Sarille:
    Järjestyksen pitäminen se tosiaan vasta haasteellista onkin. Kyllähän sitä kaapit voi siivota mutta sen hyvän järkän säilyminen onkin asia erikseen. Mutta oikeesti rasiat auttaa :)

    Helille:
    Kyllä täälläkin epäjärjestys yrittää koko ajan vallata alaa ja onnistuukin. Sitten aina yritän siivota ja järjestää uudelleen. Loputon sykli. Mutta siinä puuhaamisessa ja touhussa oin itsessään silti jotakin viehättävää. Ja eihän järjestyskään tuntuisi miltään, jos se aina vallitsisi. Minusta suurin ilo syntyy tässä asiassa aina silloin, kun saa rempallaan olevat jutut paikoilleen ja järjestykseen. Ehkä siis tarvitaan sotkua, että voisi nauttia siististä :)
    Sinun kylppäriuudistus kuulosti ihanalta ja hanki ihmeessä purnukat ilostuttamaan arkea. Olen muuten katsellut ja ihastellut juuri samoja purkkeja.

    VastaaPoista